13.6.2018

Söpö Harakka


Helsinki-päivänä Harakan saaren taiteilijatalo avasi ovensa jokaiselle, ja sinnehän me mentiin! 
Saaren päärakennus, taiteilijatalo, toimii siis ateljeena eri taiteenalan tekijöille ja tiloja voi myös vuokrata esim. kokouskäyttöön. 
Talo oli tosi viihtyisä paikka, kyllä siellä mieluusti työskentelisi. Erityisesti rappukäytävä oli minun mieleen. Rappukäytävät! Retkikuntamme keskuudessa myös auditorio sai erityismaininnan.

Siitä en osaa sanoa, milloin taiteilijatalon ovet olisi seuraavan kerran avoinna, mutta ainakin saareen voi lähteä helposti pienelle merimaisemaretkelle, siellä on kaikille avoin luontopolku ja se on ihan kivenheiton päässä Kaivopuiston rannasta. Paatti kulkee!


21.4.2018

Bestie






Uhmaikäinen Frida puree mielellään nenästä, antaa tassulla yllättäen turpiin, hyppii pöydillä, eikä tottele mitään ja kukapa nyt alamaisiaan kuuntelisi. Eilen kuitenkin sopivasti hyppäsi syliin ihan omasta tahdostaan, niin sain nämä parit kuvat. 

4.3.2018

Sunday chilling
















Ei tosin tämä sunnuntai, vaan edellinen. On kiva kuvata, mutta se kuvien läpikäynti onkin ihan toinen juttu.
Valitettavasti illan tiukat Rummikub -väännöt eivät päässeet kuviin. Eikä ne herkulliset Gyrokset.. 

31.12.2017

Vuoden viimeinen päivä













Maisemat on aika vähälumiset verrattuna jouluun tuolla kotikonnuilla, mutta saatiin pilkahdus aurinkoa vuoden viimeisen päivän kunniaksi! 
Vähän haikeana kuvailin ''takapihan'' kallioilla, koska tiedossa on muutto täältä ehkä Helsingin mukavimmilta nurkilta. Onneksi ei mennä kauas.

Parhainta uutta vuotta 2018!